Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Ruokaa saan kerran kerran päivässä, iltaisin. Olen aika ahne, syön koko annokseni kerralla. En ole enää niin kova puolustamaan ruokaani, enkä hyökkimään Murunkaan ruuille. Olen oppinut, että me kumpikin saamme annoksemme, ja omistajani kyllä pitää huolen, että kumpikaan meistä ei syö toisen ruokia. Voin siis rauhassa keskittyä oman ruokani syömiseen.

Ruoka-annokseeni sisältyy:
reilu 2 dl Hau Hau kanariisiä  Gefiluspiimällä turvotettuna
300 g jotain raakaa, jauhelihaa, kurkkutorvia, luumursketta, lihaista rasvaa tai maksaa
1 rkl lohiöljyä
1 annos tähteitä, kaurapuuroa tai ohrasuurimopuuroa 
pieni kouranpohjallinen jotain marjoja 

Ruuan lisäksi saan päivittäin jonkinlaisia luita, kuivaluita tai sitten ihan oikeita rustoluita tai potkaluita. Omistajani yrittävätkin, että luiden ja lelujen avulla pitäisin näppini (eli hampaani :) erossa kengistä ja muista kielletyistä tavaroista. 

©2018 Murun ja Bennyn koiranelämää - suntuubi.com